Arvot

Baban arvoihin kuuluvat vastuullisuus, eettisyys sekä rehellisyys. Haluamme tehdä hyvää ympäristölle sekä ihmisille, jonka vuoksi pyrimme mahdollisimman vastuulliseen toimintaan. Teemme töitä sen eteen, että voit nauttia Baban tuotteista hyvällä omallatunnolla.

Meille on tärkeää tuottaa herkullisia tuotteita maku ja laatu edellä, jotta kotimaisen sekä ekologisen vaihtoehdon valitseminen on mahdollisimman helppoa. Valmistamme tuotteemme alusta alkaen itse, jotta voimme toimia rehellisesti ja varmistaa tuotteiden korkean laadun. Tuotteemme ovat sekä ekologisia että terveellisiä, ja kehitämme parhaillaan lisää tuotteita kauppoihin. Ekologisuus näkyy myös pakkauksissamme – luovuimme hiljattain mustasta muovista ja falafelit pakataan nykyään kierrätettäviin pahvirasioihin.

Yksin emme pysty varmistamaan ruoantuotannon vastuullisuutta, jonka vuoksi valitsemme yhteistyökumppanimme tarkasti. Teemme tiivistä yhteistyötä raaka-ainetoimittajien kanssa, sillä haluamme tuntea toimittajat ja ostaa raaka-aineemme suoraan tuottajilta. Molemminpuolinen luottamus on meille ensisijainen asia.

Ruokahävikin vähentäminen on tärkeä osa ruoantuotantoa, sillä maailmassa tuotetusta ruoasta jopa kolmasosa päätyy hävikkiin. Babassa ruokahävikki on pystytty pitämään minimissä tarkalla tuotannon suunnittelulla. Jos hävikkiä kuitenkin syntyy, lahjoitamme ruoat WeFood hävikkiruokakauppaan, eri yrityksille tai käytämme ne itse Baban Family Dinnereillä viikoittain. Uskomme yhdessä syömisen lisäävän arvostusta ruokaa kohtaan ja saamaan ihmiset voimaan hyvin. Tämän vuoksi yksi missioistamme on yhdessä syömisen lisääminen suomalaisessa kulttuurissa.

Tavoitteemme seuraavalle viidelle vuodelle on lisätä kotimaisia raaka-aineita uutuustuotteissa, hyödyntää pakkausinnovaatioita sekä lisätä yhdessä syömisen kulttuuria tapahtumien muodossa.

Social Food – yhdessä syömisen missio

Babalaiset suhtautuvat intohimolla paitsi ruokiinsa, myös Lähi-idän perinteisiin, johon kuuluu kiinteänä osana yhdessä syömisen kulttuuri. Tätä yhdessä syömistä Baba haluaa osaltaan edistää myös suomalaisessa kulttuurissa. Osana missiota järjestetään Social Food -illallisten sarja, jossa tuodaan perheitä ja ystäväryhmiä yhteisen pöydän ääreen.